Personkolo

 Lähdettiin vanhemman tytön kanssa pikku metsäretkelle Personkolon laavulle. Tämäkin laavu sijaitsee Kaarinanpolun varrella. Lyhyen matkan päässä Tampereelta.


Pari viikkoa sitten kävelin yksisseni personkolon ja mustijärven laavun välin. En ollut koskaan käynyt Personkolon laavulla ja ihastuin siihen heti. Laavu on lastenkin kanssa helposti saavutettavavissa koska tieltä matka ei ole pitkä. Tosin käpykankaantiellä ajo on kielletty ja persontie saattaa olla suljettu puomilla. Näin ei kuitenkaan ollut kumpaakaan kertana.

Personkolon laavulta mustijärvelle on noin 6km mutta silloin kun kävelin matkan kaarinapolkua pitkin ensimmäiset 4km meni umpihangessa. Sen jälkeen päätin hieman poiketa reitiltä ja kiertää vaikeimmat kohdat metsäautotietä pitkin. Matkaa kertyi noin 8km.

9.1.2022





Mutta tähän päivään. Tällä kertaa mentiin siis tytön kanssa. Eväinä meillä oli makkaraa ja munkkia. Munkin kanssa tehtiin metsäjäätelöä.






Laavun viereen  on tehty komea maja ja siellä meidän tyttö kovasti viihtyikin. Toinen lempi puuha on kiipeily ja siellähän kiipeily paikkoja riittikin. Arvuuteltiin taas eläinten jälkiä ja peuran jälkiä olikin aika reippaasti.





Tämä on kyllä ihana hiljainen paikka. Eikä tälläkään kertaa muita sattunut vastaan tulemaan.



-M

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katajajärven laavu

Vähä-Riutan laavu

Kivikesku, Nokia