Juupajoen rotko
Juupajoen rotko sijaitsee yllätys yllätys Juupajoella noin 40 minuutin päässä Tampereelta osoitteessa Koskitie 45.
Rotko on noin 30 hehtaarinen luonnonsuojelualue. Rotkon pohjalla virtaa kaunis joki. Reittejä löytyy kolme. Keltainen joka on noin 400m, Punainen noin 900m ja sininen noin 2km. Kaikki reitit alkavat pysäköinti paikalta josta lähdetään laskeutumaan portaita alas rotkoon.
Reitin varrelle on tehty hienoja hahmoja. Peikkoja, haltijoita ja muita myyttisiä hahmoja. Punainen reitti on haastavin. Reitti kohoaa korkealle kapealle harjulle. Reittille on kuitenkin tehty kaiteita helpottamaan kipuamista. Tätä reittiä meidän ei ollut tarkoitus kulkea mutta alkuun sininen ja punainen reitti kulkivat samaan suuntaan. Joten lähdettiin kipuamaan ylöspäin. En suosittele reittiä missään nimessä pienille lapsille tai liikuntarajoitteisille . Tarkoitus oli siis kulkea sinistä koska reitin varrella oli laavu ja näköalapaikka. (Laavulle pääsee myös esteetöntä reittiä parkkipaikalta Kirkkotie 15.)
Polku oli juurakkoinen ja vaikea kulkuinen. Sisältäinen jyrkkiä nousuja ja laskuja. Mutta maisemat olivat todella sen arvoiset. Välillä kuljettiin kiemurtelevia pitkospuita. Neiti kulki sujuvasti pitkin metsäpolkuja ja polun varrella olevat peikot ja muut olennot pitivät mielenkiintoa yllä. Pienempi kulki jälleen haastavimmat osuudet rinkassa.
Sinisen reitin varrella on pieni levähdyspaikka Pyykkiranta josta polku haarautuu oikealle ja vasemmalle. Vasemmanpuoleinen polku yhdistyy estettömään polkuun vähän matkan päässä ja oikean puoleinen nousee ylös rappusia pitkin laavulle. Me päädyttiin vaikea kulkuisen alun jälkeen vasemman puoleiselle. Ylhäällä komeili uusi laavu "salaisessa maassa".
Evästettiin laavulla ja palattiin samaa reittiä takaisin. Punaisen ja sinisen polun yhdistyessä lähdettiin kulkemaan alas joen vartta pitkin. Huomattavasti helpompi kulkea kuin harjun kautta menevä. Lopussa noustiin 130 rappusta takaisin parkkipaikalle. 2km meni ihan huomaamatta. Luonto oli niin mahtava että sitä olisi voinut jäädä vieläkin katselemaan.
![]() |
Sujuvasti kahvit päälle |
![]() |
Ihan loppu vimeisten rappusten jälkeen 😅 |
Peukku tälle paikalle👍🍁
-M
Juupajoen rotko on hieno paikka ja reitit mukavan lyhyitä. Entiset luokkakaverini Ahlmanin luontoalan opiskelijat, ovat olleet kunnostamassa noita polkuja ja rakenteita.
VastaaPoistaOli kyllä todella. Ihanaa kun näitä paikkoja on ja niistä pidetään huolta 🙂👍.
VastaaPoista