Härmä Haarustrails
Härmään siis. Härmään ajaa reilu 3h Tampereelta. Vuokrattiin mökki ja lähdettiin liikkeelle yhden pysähdyksen taktiikalla. Pysähdys paikka tietenkin Tuurin kyläkauppa.
Mökki siis sijaitsi Härmässä. Mökin vierestä lähti retkeilyreitti nimeltä Haarustrails. Reittejä oli monen pituisia ja ne pystyi kulkemaan hyvin jalkaisin sekä pyörällä.
Bongasin reitin varrelta Karhulan taukotuvan. Karhulan taukotupa sijaitsee aivan keskellä metsää ja on retkeilijöiden käytettävissä ympärivuoden. Lähdettiin tuvalle kävelemään Haarusjärventie parkkipaikalta. Matkaa ei ollut kuin noin 700m. Polku oli kuitenkin hyvin kapea eikä täällä ollut kukaan juuri vähään aikaan kävellyt. Ohitimme Haaruksen hiedan ja sukelsimme metsään. Polku kapeni kapenemistaan.
Vihdoin edessä näkyi harmaa vanha talo ja sen muut rakennukset. Ruoho oli mahaan asti joten saimme raivata tiemme kohti rakennusta jossa paikan tulisija sijaitsi. Sukelsimme matalasta ovesta sisään suojaan juuri alkaneelta kaato sateelta.
Hiukan lapsia jännitti. Rakennus oli hämärä ja sade ropisi kattoon. Ikkunoiden eteen oli kasvanut pitkä ruoho joka esti valon pääsyn matalaan rakennukseen.
Hetken tutkittiin paikkoja ja rupesin tulen teko hommiin. Lapset alkoivat kertomaan kummitusjuttuja ja tunnelma oli kohdillaan.
Siellä saatiin tovi vierähtämään eväiden parissa. Sateen tauottua lähdettiin takaisin kohti autoa. Paikka oli kyllä vierailemisen arvoinen.
Kävin itsekseni kiertämässä Peiponpolun kävellen. Aluksi piti lähteä mökin pihassa olevalla pyörällä mutta eipä ollut sopivia. Tasapaksua mänty metsää, eipä juuri nähtävää. Pyörällä kuitenki etenisi hienosti ja kiertäisi kätevästi koko reitistön sekä näkisi enemmän.
![]() |
Täällä joku lintu asuikin mutta ei telkkä😅 |
Jos siellä päin kuljette käykää ainakin Karhulan tupa katsomassa👍
-M
Kommentit
Lähetä kommentti