Halimasjärvi

 "Halimasjärvi on pieni järvi Pirkanmaalla Tampereella Atalan ja Kumpulan kaupunginosien välimaastossa. Halimasjärven ranta-alueilla on kaupungin uimaranta ja luonnonsuojelualue." - näin kertoo meille Wikipedia.




Lähdin pienelle pyöräretkelle Halimasjärven luonnonsuojelu alueelle. Paikka on ennestään tuttu lapsuudestani. Sinne on tehty monet koiralenkit, uima ja eväs retket.




Paikka on kovasti muuttunut 20 vuodessa. Lapsuudessani noin puolessa välin reittiä oli mökki. Ylhäällä kalliolla levähdyspaikka ja reitti kulki kallion kautta. Mökin alue oli tarkasti aidoitettu ja muistaakseni usein siellä haukkui myös iso kokoinen koira. Jos joku mökin historian tietää tarkemmin ja mitä mökille tapahtui kiinnostaisi se kovasti.. 

Lapsuudessani kallio oli iso ja sinne oli vaikea kiivetä. Nyt kallio näytti pieneltä ja ylös pääsi muutamalla harppauksella. Kielekkeen muistan hyvin se oli samanlainen ja sama puu siinä seisoi kuin 20 vuotta sitten . Mutta kallio itsessään tuntui erillaiselta(jotenkin hyvin pieneltä) ja paikalta puuttui hämärästi muistamani levähdyspaikka.


Monia muistoja tulvi mieleen ja istahdin syömään eväitä.

Reittiä lähdin kiertämään uimapaikalta vastapäivään. Reitti on suurimmaksi osaksi pitkospuita(joita ei vielä 20 vuotta sitten ollut). Se on helppokulkuinen ja hieman alle 2km. Lasten kanssa oikein mukava kiertää. Kallion alla jossa mökki aikaisemmin sijaitsi on jäljellä laituri ja istutusaltaita. Laturilla on mukava lasten kanssa istahtaa syömään eväitä.




Halimasjärveltä löytyy myös lähde jonka tarkan paikan saa selville googlettamalla. Mukava lisä retkeen. Reitiltä lähtee metsään useita polkuja joita pitkin lapsena oikaistiin kaverille kylään tai muuten vaan seikkailtiin. Nyt en kyllä osaisi sanoa enään mihin yksikään polku johtaa😂


-M 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katajajärven laavu

Vähä-Riutan laavu

Kivikesku, Nokia