Lassinlinna

 Päiväretki Lassinlinnaan. Lassilinna sijaitsee Niihaman selällä. Se on talvisin helposti saavutettavissa jäätä pitkin.

Me lähdimme jäälle Hangaslahdesta. Mukana meillä oli lumikengät, koska en ollut varma kantaako hanki.



Ensin edessä on Paskosaaret. Pikku saaret jossa toisessa pikkuinen kallio. Pitihän nekin taas ensin käydä tutkimassa. Lapset saivat valita missä syötiin eväät ja valitsivat toisen Paskosaarista. Tähän kohtaan ei niin tuuli käynyt ja aurinko lämmitti mukavasti.




Siitä sitten Lassinlinnaan. Iso siirtolohkare kurkistelee puiden välistä. Tuli oli juuri sammunut pieneltä nuotiopaikalla. Lapset lähtivät laskemaan jäisiä kallion lohkareita.


Sitten lähdimme etsimään luolaa joka on siirtolohkareen uumenissa. Se on noin 3m pitkä ja sinne pääsee myös yläkautta. Tällä hetkellä kallio oli niin jäässä että ylös ei lähdetty kiipeämään. Mutta toisen sisään käynnin löysimme.

Luolan suuaukko näkyy vasemmalla 

Matka jatkui jäätä pitkin siltojen alitse kohti olkahistenlahtea ja olkahisten rantaa. Siltojen kohdalla saikin olla extra varovainen koska jää oli sulaa paikka paikon. 

Perille päästiin. Hienosti meidän vanhimmainen käveli ja veti ahkiota perässään koko reissun. Kohta päästäänkin hieman pidemmille patikoinneille. 👏

Matka olisi taittunut hienosti myös suksilla. Latu kulki suoraan kohti Lassinlinnaa. ❄️

-M


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katajajärven laavu

Vähä-Riutan laavu

Kivikesku, Nokia