Laukaa

Lähdettiin "kesäloma" reissulle Peurunkaan Laukaaseen. Ajomatkaa Tampereelta Peurunkaan on reilu 2h. Me mentiin yhden pysähdyksen taktiikalle. Otettiin tällä kertaa huoneistohotelli että olisi vähän enemmän tilaa kun perus hotellihuoneessa. No olihan sitä. Kaksi makuuhuonetta, avokeittiö, olohuone ja sauna.


Käytiin matkalla kaupassa hakemassa aamupala tarvikkeita ja herkkuja illaksi. Matkaan lähdettiin klo 15 aikaan ja perillä oltiin juuri ennen kuutta.

Käytiin vaihtamassa vaatteet ja heittään kamat hotelliin ja lähdettiin suunnistamaan kohti kotaa paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. Matkaa meidän kämpältä oli ehkä 50m😂. Peurunka hotellilla on oma laavu myös hotellin tuntumassa johon oltiin ensin menossa mutta respassa kertoivat että kota on saman matkan päässä ja se on ilmainen koska on kunnan ylläpitämä. Laavu olisi tosiaan maksanut 10e.


Makkaroiden jälkeen mentiin lämmittämään sauna ja päivä olikin hyvin pulkassa.

HITONHAUTA

Aamulla aamupalan jälkeen päiväretki kohteeksi valikoitui Hitonhauta.

"Hitonhauta on jylhä ja vaikuttava 800 metriä pitkä jääkauden aikana maastoon haljennut rotkolaakso Valkolan kylässä Laukaassa"



Laitettiin google mapsiin osoitteeksi Hitonhauta. Ihan metsään meni. Tai pääteltiin että kulku oli joskus ollut siellä mutta ei todellakaan enää. Joten jos sinne menet älä usko Googlea. Todellinen reitti menee kyllä saman tien(Valkolantie) varrella mutta paljon aikaisemmin. Tietä ei näy kartalla. Viitta siinä on kyllä Hitonhaudalle joten tarkkana. Ihan muuten Laukaan kunnallekkin vinkkinä että tieto kannattaisi päivittää myös nettisivuille. 

Päästiin siis perille. Parkkipaikan tuntumassa oli heti laavu ja puucee. Siitä lähti pieni metsäautotie joka johti hiton haudalle menevään polkuun. Matkaa p-paikalta oli noin 1,5km. Metsä polulta alkoi haastavin osuus varsinkin rotkoon laskeutuessa. Sitkeesti rämmittiin eteenpäin. Harmittaa kun korkeuseroja ei saa kameralla kunnolla kuvattua mutta rotkon pohjalla lopulta oltiin. 







Hiki siinä rämpimisessä tuli joten laavulle ei tällä kertaa tulia tehty. Syötiin eväitä ja höpöteltiin. Matkan varrella oli toinenkin laavu mutta siellä ei käyty. 


Lähdettiin hotellia kohti päikkäreille ja päikkäreiden jälkeen kylpylään. 

Peurungan kylpylässä on kaksi vesiliukumäkeä, vesi esterata ja paljon altaita. Pakkohan ne oli kaikki testata. Väen määrä kyllä yllätti. Eikä niinkään positiivisesti. 

MULTAMÄEN LUONTOPOLKU

Sunnuntai aamuna päätin lähteä yksin vielä katsomaan Multamäen luontopolun. 

Peurungan kylpylältä matkaa polulle ei ollut kuin 4km. Lähdin kipuamaan polkua ensimmäiseltä parkkipaikalta. Polulle pääsee myös Multamäen leirikeskuksen vierestä. 



"Multamäen luontopolku kiertää Peurunkajärven koillisrannalla jylhän Multamäen rinteillä nousten 210 m korkean mäen päälle. Maaston vaihtelevuus, jääkauden jäljet maisemassa, hienot näkymät Peurunkajärvelle, marja- ja sienimaastot ja hyvät taukopaikat ovat tehneet Multamäestä suositunretkipaikan."https://visitlaukaa.fi/palvelu/multamaen-luontopolku/

Polulla oli runsaasti tauluja jotka kertoivat ympäröivästä luonnosta. Polku jatkui yllättävän korkealle. Ylhäällä olivat laavu, kota ja levähdyspaikkoja. 



Multamäen päällä on sijainnut Struven kolmiomittausketjun yksi mittauspiste. Sillä selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla mittaamalla yhden pituuspiirin pituus maanpinnalla. Struven ketju kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kodan lattian alla sijaitseva maanmittaustornin keskusmerkki on Muinaismuistolailla suojeltu." https://visitlaukaa.fi/palvelu/multamaen-luontopolku/










Luonto polku jatkui alas portaita joita oli paljon ja ne olivat jyrkät. Rappusten päästä lähti polku oikealle ja vasemmalle. Toinen lähti laavulle rantaan ja toinen jatkoi luontopolkua pitkin. Lähdin luontopolun suuntaan. Jonkin matkaa kuljettuani eteen tuli vanha ulkoilma teatteri. Jatkoin polkua eteen päin ja saavuin Multamäen leirikeskuksen pihaan. Koko matkan pituus oli 2,2km mutta korkeuseroja ja kivikkoisuutta polulla on. Eli ei missään nimessä esteetön eikä ihan pienen lapsen kanssa kuljettava reitti ole. Mutta katsoin että laavulle kyllä pääsisi suht leveää ja tasaista polkua pitkin. Ja matkaa ei tulisi kuin 1,3 km.











Yksi polku taas seikkailtu, sitten uimaan ja kotimatka voi alkaa🍁🧡


-M 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katajajärven laavu

Vähä-Riutan laavu

Kivikesku, Nokia