Torisevan rotkojärvet

 Lähdin parin päivän retkelle yksisseen koska tarkoitus oli kävellä pari pitempää reittiä, jotka ei lapsille sovi siis ainakaan meidän lasten ikäisille😅. Tai no tietysti riippuu lapsista 🤷‍♀️. Pienempi menisi kyllä kantorinkassa mutta Torisevalla nousuja on aika paljon ja isompi tarvitsisi jotkut valjaat ettei tippuisi reunan yli🤦‍♀️

No lähdin siis matkaan yksin tai ajatus oli mutta sainkin matkaan mukaan isäpuoleni(jonka laivalla sitten yövyin Jäminkipohjassa). 

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat kantatie 66:n varrella n. 5 km Virtain keskustasta Ruoveden suuntaan. 





Reitti alkaa Torisevan  Kahvimajalta ja on noin 7km pitkä. Polku kulkee ylhäällä kalloin päällä josta on komeat näkymät, ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto jos kärsii korkean paikan kammosta, mutta ihan kivalta ne maisemat näytti kauempaakin 😅









Reitti jatkuu Inkerinkalliolle. Tämä paikka on reitin korkein kohta ja sillä on mielenkiintoinen historia jos se paikkaansa pitää. 





Polkua kun jatketaan eteenpäin Inkerin kallion alapuolella on nuotio paikka ja puucee. Tässä on hyvä pitää pientä juoma tai evästaukoa. Uimaankin pääsee jos siltä tuntuu. 




Reitti jatkuu Vankkurimännikön ohi Kangasjärven laskujoelle ja sivuaa Lakarin leirintäaluetta. Polku palaa metsikön halki takaisin Torisevalla. Osa reitistä kulkee autotietä  pitkin. Metsiköstä löytyy myös Kangasjärven laavu ja puucee. 





🤦‍♀️😂😂




Kiva reitti ja nousut kyllä tuntuvat jaloissa seuraavana päivänä. Suosittelen myös hyttysmyrkkyä🦟




-M





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Katajajärven laavu

Vähä-Riutan laavu

Kivikesku, Nokia